Hyvinvointi

Kopula ry ei hyväksy tapahtumissaan minkäänlaista syrjintää tai häirintää. Vuonna 2023 luotiin turvallisemman tilan periaatteiden ohjeistus, jonka tarkoituksena on toimia selvennyksenä pelisäännöistä. Lisäksi vuonna 2024 tehtiin Kopulan yhdenvertaisuussuunnitelma, joka koottiin saman vuoden keväällä tehdyn yhdenvertaisuuskyselyn mukaan. Voit tutustua molempiin alta. 

Pyrimme huomioimaan tapahtumia järjestäessämme esteettömyyden, saavutettavuuden sekä sukupuolineutraaliuuden. Haluamme, että jokaisella on mahdollisuus päästä osallistumaan tapahtumiimme ja toimintaamme.

Jos jokin asia painaa mieltäsi, voit olla yhteydessä sosiaalipoliittiseen vastaavaamme Venla Erikssoniin (venla.eriksson[at]tuni.fi) tai yhdenvertaisuusvastaavaamme Pinja Haapaniemeen (pinja.haapaniemi[a]tuni.fi). Molemmat edellä mainitut toimivat myös yhdenvertaisuustarkkailijoina kaikessa Kopulan toiminnassa.

Turvallisemman tilan periaatteet

  1. Älä oleta. Jokaisella on oikeus määritellä itse oma identiteettinsä. Henkilön sukupuolta, seksuaalista suuntautumista, kansallisuutta, kieltä, uskontoa, terveydentilaa tai poliittista suuntautumista ei voi päätellä hänen ulkonäöstään. Ole avoin ja kuuntele muita. Vältä stereotypioiden ylläpitämistä.
  2. Kunnioita toisten fyysistä ja psyykkistä koskemattomuutta. Ei on aina ei. Jokaisella on oikeus omaan tilaan.
  3. Älä käytä halventavaa kieltä. Vältä rasistista, ableistista, seksististä, homo- tai transfobista tai muuta syrjivää kielenkäyttöä.
  4. Älä nolaa toisia. Älä aseta naurunalaiseksi muiden puheenvuoroja, ajatuksia tai virheitä.
  5. Huolehdi, että kaikki halukkaat tulevat kuulluksi keskusteluissa. Anna toisille tilaa ja tarjoa toisille puheenvuoroja, jos olet itse paljon äänessä. Huomioi myös se, että kaikki eivät aina halua osallistua keskusteluun. Huomioi myös kielenkäytössäsi saavutettavuus eli käytä kieltä, joka ei sulje toisia ulkopuolelle. Avaa käyttämäsi vaikeat termit.
  6. Pohdi omia mahdollisia etuoikeuksiasi muihin nähden (etuoikeus = henkilökohtaisiin ominaisuuksiin perustuva etu, joita tietyillä sosiaalisilla ryhmillä on).
  7. Älä arvostele muita tai tietoisesti juoruile ja spekuloi heistä.
  8. Jos kohtaat häirintää tai muuta epäasiallista käytöstä, puutu siihen. Tee se kunnioittavasti, ymmärrettävästi ja lempeästi. Jokainen tekee virheitä, ole siis armollinen itsellesi ja muille. Jos sinulle huomautetaan käytöksesi ongelmallisuudesta, ota vastuu siitä, pyydä anteeksi ja pyri muuttamaan käytöstäsi tulevaisuudessa.
  9. Pidä huoli itsestäsi ja kavereistasi. Älä jätä ketään yksin.
  10. Jos tarvitset tukea tai apua, pyydä sitä.

Yhdenvertaisuussuunnitelma ja apua häirintätilanteisiin